Leikkausaamuna saavuin Satasairaalaan poikaystäväni saattamana klo 7.15. Olin itseasiassa paikalla jo 6.40, koska vihaan myöhästymistä, enkä ollut koskaan käynyt leikkauskeskuksessa, johon minun piti suunnistaa.
Leikkauskeskuksessa istuttiin n. 1,5m välein, ja jokainen haastateltiin koronamahdollisuuden vuoksi vielä toisen kerran (ensimmäinen haastattelu tehtiin puhelimitse, kun leikkausaikaa kerrottiin)
Haastattelija huuteli Virtasta, joten vastasin. Melkein aloin jo vastailemaan kysymyksiin kun näin paperissa väärän etunimen. Nää on näitä Virtasen nimen hauskuuksia😅
Haastattelun jälkeen minut haettiin vaihtamaan sairaalavaatteet, laitoin nimirannekkeen ranteeseen ja laukkuihin, jotta ne osattaisiin viedä oikeaan huoneeseen.
Pääsin n. 7.30 odottelemaan leikkauskeskuksen odottelutilaan, klo 8 minut haettiin leikkaussaliin.
Minua jännitti anestesia todella paljon, onneksi oli mukavat hoitajat jotka rauhoittelivat minua ja heittivät vähän vitsiäkin. Tippaa ei meinattu saada kunnolla kun olin kuulemma jättänyt "suonet kotiin", onneksi se saatiin paikalleen vaikkakin vähän liian pieneen suoneen ja vielä taipeeseen niin vähän lääkkeiden laitto sattui.
Sitten alettiin laittaa kipulääkettä, koko keho tuntui värähtelevän oudosti ja päässä alkoi pyörimään. Sitten sain happinaamarin johon hengitin syvään ja sanottiin vain hyvää yötä ja nukahdinkin sekunnissa.
En muista nähneeni unta, tuntui kun olisin ollut unessa vain hetken kun heräsin heräämössä (oikeasti oli mennyt n. 4 tuntia)
-Sain kasvoilleni jotain kylmää (jäämurskapussit tyynyliinoissa olisiko ollut) joka auttoi turvotukseen
En tuntenut kipua, mutta tuntui hieman oudolta kun naamaa ei pystynyt liikuttaa mihinkään suuntaan.
Leikkauspäiväni osui samalle päivälle kuin Fortum-mielenosoitus, niin melkein ensimmäinen asia minkä tein (veden juomisen jälkeen) oli miekkarikuvan ottaminen. Tästä voikin päätellä että leikkaus onnistui, kun kipuja ei ollut ja heti piti päästä Twitteriin😂
Anestesialääkkeet vaikuttivat kyllä, sillä nukahtelin vähän väliä. Jaksoin silti lähettää kaikille läheisille viestiä että leikkauksesta selvitty ja hyvin menee.
Ensimmäinen päivä meni kyllä aika ohi. Nukuin, vaihdoin kylmäkääreitä, join nokkamukista ja taas vähän nukuin.
Toisena ja kolmantena päivänä olin paremmin kartalla, mutta niin olivat myös kivut. Minusta tuntui että pyydän kokoajan kipulääkettä, hoitajat taas kyselivät kokoajan enkö tarvitse enempää ja rohkeasti vain kysymään lisää!
Pelkäsin, ettei kipulääkkeet riittäisi enää kotona, sillä suun kautta otettavat ovat niin paljon heikompia kuin suonensisäiset lääkkeet. Sairaalasta päästyäni nappailinkin niitä maksimimäärän.
Ennen kotiin pääsyä kävin vielä suupolilla tarkastuksessa, ja ottamassa poskissani olevat tikit pois. Molemmilla puolilla oli n. 2cm leveä haava, joka tehtiin ruuvien kiinnittämistä varten.
Sen jälkeen pääsinkin jo kotiin, jossa seuraavat päivät melkeinpä vain nukuin ja join soseita.
Kolmantena aamuna kotiuttaminen jälkeen kurkkuni alkoi kuitenkin turvota enemmän kuin olisi pitänyt. En saanut kunnolla nieltyä edes vettä, lääkkeistä tai keitoista puhumattakaan.
Lähdin siis päivystykseen, tai siis pandemiaosastolle, jossa minulta oli pakko ottaa (erittäin epämukava) koronatesti, koska minulla oli hengitystieoireita. Testi näytti odotettavasti negatiivista, jonka jälkeen pääsin takaisin vuodeosastolle. Sain kortisonia ja kipulääkettä tipan kautta, ja ruoat kylminä soseina, kuten tähänkin asti.
Seuraavana päivänä turvotus oli onneksi laskenut, ja pääsin takaisin kotiin jatkamaan toipumista. Yllätyksekseni hoitajat ja lääkärit hämmästelivät vuorotellen kuinka pirteä ja hyvin toipunut olin. Eivät olleet kuulemma montaa kertaa nähneet, että vajaa viikko leikkauksen jälkeen turvotus olisi laskenut näin hyvin, ja että pärjäsin niin vähillä kipulääkkeillä. Omasta mielestäni olo ei ollut kovinkaan pirteä, mutta kivut olivat kyllä moninkertaisesti pienemmät kuin kuvittelin olevan leikkauksen jälkeen. Positiivinen yllätys siis!
Seuraavat viikot yritin parhaani mukaan selvitä turvonneen, tunnottoman naaman kanssa, saada "syödyksi" edes jotain ja nukkua. Hermot olivat kyllä kireällä, sillä kipuja oli aika paljon, mutta enimmäkseen ketutti nälkä. Joi sosekeittoja ja jugurtteja miten paljon tahansa, niistä ei vain lähde nälkä niinkuin kiinteästä ruoasta.
Olisin tehnyt mitä vaan saadakseni edes lautasellisen pastaa, mutta soselinjalla mentiin. Tai omalla kohdallani menin itseasiassa vanukas-jugurtti-sosekeitto-linjalla, sillä en vain saanut alas blenderissä soseutettuja kanakastikkeita tai muita. Se koostumus oli minulle ihan liikaa, joten söin ihan kaikkea muuta mitä vain pystyin ja niin paljon kuin vain jaksoin taistella suuhuni.
Noin 1,5 viikon jälkeen kivut alkoivat onneksi helpottaa, turvotus laskea ja syöminen helpottua. En olisi ikinä uskonut, että melkein itkisin kun sain syötyä varovasti ensi kertaa ruispastaa tomaattikastikkeessa (kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen).
Tällä hetkellä siis erittäin pehmeä ruokavalio meneillään, syön kaikkea mitä vain saan nieltyä pureskelematta ja tukehtumatta. N. viikon päästä saan alkaa pureskelemaan varovasti jo pehmeitä ruokia, veikkaan että menee varmasti aika kauan ennen kuin uskallan kunnolla pureskella yhtään mitään.
Puhdistuksessa käytin ensimmäiset 1,5 viikkoa Corsodyl-suuvettä, sillä harjaa ei suuhun ollut mahdollista saada mitenkään päin. Nyt saan pestyä hampaani jo onneksi lasten hammasharjalla ja hammastahnalla, sähköhammasharja ei vielä kunnolla mahdu suuhun, se kun ei vieläkään aukea kovin paljoa.
Hammasväliharjat myös yksi pelastus, rautoihin ja tikkeihin kun jää kaikki mahdolliset sattumat aina kiinni (varsinkin raparperi!)
Leikkauksesta siis tasan 2 viikkoa, eli ensimmäiset löylyt käyty heittämässä, ensimmäiset pastat syöty ja 2 buranalla pärjää päivässä. En usko että tarvitsisin niitäkään, mutta rautoihin kiinnitetyt kumilenkit (jotka estävät aukomasta leukaa liikaa) saavat hampaat särkemään.
Jatkan vielä kirjoittelua miten tästä eteenpäin toipuminen sujuu, ja kuinka postoperatiivinen oikomishoito vielä jatkuu.
Teen vielä erillisen postauksen leikkauksen jälkeisestä ruokavaliosta, ettei tästä postauksesta tulisi ihan järjettömän pitkä.
Ihanaa kesän alkua kaikille!
-Camilla Virtanen-
Leikkauskeskuksessa istuttiin n. 1,5m välein, ja jokainen haastateltiin koronamahdollisuuden vuoksi vielä toisen kerran (ensimmäinen haastattelu tehtiin puhelimitse, kun leikkausaikaa kerrottiin)
Haastattelija huuteli Virtasta, joten vastasin. Melkein aloin jo vastailemaan kysymyksiin kun näin paperissa väärän etunimen. Nää on näitä Virtasen nimen hauskuuksia😅
Haastattelun jälkeen minut haettiin vaihtamaan sairaalavaatteet, laitoin nimirannekkeen ranteeseen ja laukkuihin, jotta ne osattaisiin viedä oikeaan huoneeseen.
Pääsin n. 7.30 odottelemaan leikkauskeskuksen odottelutilaan, klo 8 minut haettiin leikkaussaliin.
Minua jännitti anestesia todella paljon, onneksi oli mukavat hoitajat jotka rauhoittelivat minua ja heittivät vähän vitsiäkin. Tippaa ei meinattu saada kunnolla kun olin kuulemma jättänyt "suonet kotiin", onneksi se saatiin paikalleen vaikkakin vähän liian pieneen suoneen ja vielä taipeeseen niin vähän lääkkeiden laitto sattui.
Sitten alettiin laittaa kipulääkettä, koko keho tuntui värähtelevän oudosti ja päässä alkoi pyörimään. Sitten sain happinaamarin johon hengitin syvään ja sanottiin vain hyvää yötä ja nukahdinkin sekunnissa.
En muista nähneeni unta, tuntui kun olisin ollut unessa vain hetken kun heräsin heräämössä (oikeasti oli mennyt n. 4 tuntia)
-Sain kasvoilleni jotain kylmää (jäämurskapussit tyynyliinoissa olisiko ollut) joka auttoi turvotukseen
En tuntenut kipua, mutta tuntui hieman oudolta kun naamaa ei pystynyt liikuttaa mihinkään suuntaan.
Leikkauspäiväni osui samalle päivälle kuin Fortum-mielenosoitus, niin melkein ensimmäinen asia minkä tein (veden juomisen jälkeen) oli miekkarikuvan ottaminen. Tästä voikin päätellä että leikkaus onnistui, kun kipuja ei ollut ja heti piti päästä Twitteriin😂
Anestesialääkkeet vaikuttivat kyllä, sillä nukahtelin vähän väliä. Jaksoin silti lähettää kaikille läheisille viestiä että leikkauksesta selvitty ja hyvin menee.
Ensimmäinen päivä meni kyllä aika ohi. Nukuin, vaihdoin kylmäkääreitä, join nokkamukista ja taas vähän nukuin.
Toisena ja kolmantena päivänä olin paremmin kartalla, mutta niin olivat myös kivut. Minusta tuntui että pyydän kokoajan kipulääkettä, hoitajat taas kyselivät kokoajan enkö tarvitse enempää ja rohkeasti vain kysymään lisää!
Pelkäsin, ettei kipulääkkeet riittäisi enää kotona, sillä suun kautta otettavat ovat niin paljon heikompia kuin suonensisäiset lääkkeet. Sairaalasta päästyäni nappailinkin niitä maksimimäärän.
Ennen kotiin pääsyä kävin vielä suupolilla tarkastuksessa, ja ottamassa poskissani olevat tikit pois. Molemmilla puolilla oli n. 2cm leveä haava, joka tehtiin ruuvien kiinnittämistä varten.
Sen jälkeen pääsinkin jo kotiin, jossa seuraavat päivät melkeinpä vain nukuin ja join soseita.
Kolmantena aamuna kotiuttaminen jälkeen kurkkuni alkoi kuitenkin turvota enemmän kuin olisi pitänyt. En saanut kunnolla nieltyä edes vettä, lääkkeistä tai keitoista puhumattakaan.
Lähdin siis päivystykseen, tai siis pandemiaosastolle, jossa minulta oli pakko ottaa (erittäin epämukava) koronatesti, koska minulla oli hengitystieoireita. Testi näytti odotettavasti negatiivista, jonka jälkeen pääsin takaisin vuodeosastolle. Sain kortisonia ja kipulääkettä tipan kautta, ja ruoat kylminä soseina, kuten tähänkin asti.
Seuraavat viikot yritin parhaani mukaan selvitä turvonneen, tunnottoman naaman kanssa, saada "syödyksi" edes jotain ja nukkua. Hermot olivat kyllä kireällä, sillä kipuja oli aika paljon, mutta enimmäkseen ketutti nälkä. Joi sosekeittoja ja jugurtteja miten paljon tahansa, niistä ei vain lähde nälkä niinkuin kiinteästä ruoasta.
Olisin tehnyt mitä vaan saadakseni edes lautasellisen pastaa, mutta soselinjalla mentiin. Tai omalla kohdallani menin itseasiassa vanukas-jugurtti-sosekeitto-linjalla, sillä en vain saanut alas blenderissä soseutettuja kanakastikkeita tai muita. Se koostumus oli minulle ihan liikaa, joten söin ihan kaikkea muuta mitä vain pystyin ja niin paljon kuin vain jaksoin taistella suuhuni.
Tällä hetkellä siis erittäin pehmeä ruokavalio meneillään, syön kaikkea mitä vain saan nieltyä pureskelematta ja tukehtumatta. N. viikon päästä saan alkaa pureskelemaan varovasti jo pehmeitä ruokia, veikkaan että menee varmasti aika kauan ennen kuin uskallan kunnolla pureskella yhtään mitään.
Puhdistuksessa käytin ensimmäiset 1,5 viikkoa Corsodyl-suuvettä, sillä harjaa ei suuhun ollut mahdollista saada mitenkään päin. Nyt saan pestyä hampaani jo onneksi lasten hammasharjalla ja hammastahnalla, sähköhammasharja ei vielä kunnolla mahdu suuhun, se kun ei vieläkään aukea kovin paljoa.
Leikkauksesta siis tasan 2 viikkoa, eli ensimmäiset löylyt käyty heittämässä, ensimmäiset pastat syöty ja 2 buranalla pärjää päivässä. En usko että tarvitsisin niitäkään, mutta rautoihin kiinnitetyt kumilenkit (jotka estävät aukomasta leukaa liikaa) saavat hampaat särkemään.
Jatkan vielä kirjoittelua miten tästä eteenpäin toipuminen sujuu, ja kuinka postoperatiivinen oikomishoito vielä jatkuu.
Teen vielä erillisen postauksen leikkauksen jälkeisestä ruokavaliosta, ettei tästä postauksesta tulisi ihan järjettömän pitkä.
Ihanaa kesän alkua kaikille!
-Camilla Virtanen-
Kommentit
Lähetä kommentti